Vanha TPYK

Hyvät Seniorit

Haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta !

Kulunut vuosi on puheenjohtajan kannalta sujunut, voisiko sanoa, hiljaisesti. Ei tapahtumia, ei typykkä-päivää, ei käkkäräwappua, ei Mysteeriota. Tosin syksyllä kävi toistakymmentä rohkeaa Tamminiemessä, mutta siinä se sitten oli.
Kavereita , ystäviä on tavattu, mutta heitäkin turvavälein ja maskit päällä huuruttamassa rillejä. On ollut todella hiljainen vuosi.
Nyt on koronarokote tulossa ja se antaa meille tulevaisuudessa varmasti turvaa ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös mahdollisuuden kohdata taas rakkaitamme ja ystäviämme. Uskotaan siihen ja luotetaan.
Kirjoitan tätä Lopella mökilläni, jossa olemme Meijun kanssa asuneet maaliskuusta alkaen. Ulkona on pimeää ja ainoastaan ledinauhat antavat ulkona hieman lämmintä valoaan . Eli valoa on !
Kavereita on kova ikävä. Halu istua yhdessä ja keskustella ystävien kanssa, viettää yhteistä aikaa, syödä hyvin, nauraa ja tuntea sitä yhteenkuuluvuutta, sitä minä kaipaan. Eiköhän jo juhannuksen jälkeen? Silloin on valoa.
Tänään on Lucian päivä, valontuojan päivä. Meillä on nyt mahdollisuus ottaa vastaan Lucian tuoma valo ja täyttää sillä tuo pimeä aika ja odottaa positiivisesti joulua ja kevättä ja valoa.
”Katsokaa taivasta, katsokaa tähteä, valo lähestyy meitä. Olen kuulevinani enkelten siipien havinaa ja taivaallista laulua.”
”Älkää peljätkö...”
En pelkää,... odotan.

Martti


Puheenjohtajalta

Puheenjohtajan katsaus vuoden 2020 tapahtumiin ja ajatuksia tulevalle vuodelle.
Lue lisää ...

TPYK-85

TPYK

Kuvia juhlista.
Käy katsomassa ...

Tapahtumakalenteri 2020

Lokakuu

TPYK-päivä
Tapahtuma peruutettu
koronavirus tilanteen vuoksi

Joulukuu

Mysteerio
Tapahtuma peruutettu
koronavirus tilanteen vuoksi

TPYK Akatemia

Hyvä seniori

TPYK-akatemiaan tilaisuudet on peruttu koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi toistaiseksi.

Saksan kielen keskustelukerho

Wir sprechen gerne Deutsch!

Saksan kielen keskustelukerhon tilaisuudet on peruttu Koronavirusepidemian aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi toistaiseksi.

TPYK:n Seniorit matkustaa

Vuoden 2020 matka on siirtynyt koronatilanteen vuoksi ensi vuodelle


Italy

Lisätietoja:
Henje Becklin Puh. +358 44 0527630


Uutisia ja muistoja

Tehtaanpuiston yhteiskoulun seniorit ry.

          In Memoriam


      Hillevi "Viivi" Silvennoinen


Hillevi

Hillevi Silvennoinen, Viivi, englannin kielen opettajamme lähti luotamme 9.11.2020

En osaa kirjoittaa pitkää historiaa hänestä, määritellä häntä ihmisenä, koska pääosa tuntemiseni ajasta pohjautuu kolmeen koulussa vietettyyn vuoteen. Mutta osaan kuitenkin varmuudella sanoa, että on tappio menettää iloinen, huumorintajuinen henkilö synkkämielisestä joukostamme. Viivi oli aina ilossaan eloisa.

Kouluajastamme on jäänyt ilmaan muutama sisäpiirin lause: ”It’s Eleven!”, joka huudettiin yhteen ääneen aina Viivin saapuessa luokkaan, toinen mieleen painunut oli pretty, pretty -merkitys joka ei ollut kaunis potenssiin kaksi, vaan vain melkoisen kaunis.

Jossain myöhäisemmän ajan koulutapaamisessa vaihdoimme osoitteita, Amerikka yhdistävänä, ja niinpä tervehdysten vaihto jatkui asuessani länsirannikolla. Kummallakin vaihdettavana positiivisia kokemuksia vieraan maan ihmisistä ja paikoista.

En tiennyt aikaisemmin sitä, että Viivillä oli kirjoittamisen taito. Hän oli julkaissut muutaman runokokoelmankin. Ensimmäinen sellainen myytiin heti loppuun. Onnellinen olen, että sain lahjana näitä runoja itselleni. Runojen kautta Viivistä avautuu maailma, josta meillä kouluaikaisilla ei ollut aavistuksen häivää.

Viivin kohdalla oli kyse kadehdittavasta elinvoimasta:
- Viivin ajokortti oli voimassa vielä 88-vuotiaana
- Viivi kävi ahkerasti seniori-lattaritansseissa
- Viivi pystyi Lapin hiihtolomillaan vielä hiihtämään ja hyppimään pienet mäetkin!

Sellainen hän oli! Muisto elää!!
6.12.2020 Heli Laumola


Hannes Anttilan kunniamitallit

Mitalit

TPYK senioreiden puheenjohtaja Ragnar Lillius luovutti koulumme perustajan Hannes Anttilan kunniamitallit Jääkärisäätiölle Svenska Klubbenilla 11.12.2019 järjestetyssä tapahtumassa.


Hurriganes Typykässä

Bailut 1973


Kun Typykässä järjestettiin bailut niin soittamassa ei todellakaan ollut Dallapé

Remu, Anna, Albert ja Cisse 1973

© Matti Kärpänoja


Aina Yhdessä

Tehtaanpuiston yhteiskoulun seniorit ry.


Vastuuvapauslauseke

Materiaali tällä sivustolla on luotu valtavan paineen alla ja liian lyhyessä ajassa eikä se siis täytä kaikkia niitä vaatimuksia ja tavoitteita joita halusimme toteuttaa työssämme. Tutustu artikkeleihin rauhassa ja hermostumatta. Tämä sivusto ei sovellu lapsille ja siksi sitä suositellaankin vain senioreille, mieluiten Tehtaanpuiston yhteiskoulusta valmistuneille. Tekijänoikeuden alainen materiaali sivustolla kuuluu tekijöille keitä he sitten ovatkin. Ponnisteluista huolimatta emme ole pystyneet paikallistamaan kaikkia oikeudenhaltijoita ja perikuntia ympäri maailmaa. Jos joku kokee itsensä loukatuksi, hänen tulee ottaa meihin viipymättä yhteyttä niin katsomme mitä asialle voisi tehdä. Kaikki yhteydet tämän sivuston ja muiden sivustojen kanssa ovat satunnaisia, hyvässä ja pahassa. Sivuston käyttö on vapaaehtoista ja sinua on varoitettu.

Yhteystiedot

Puh:       +358 40 5474452
E-mail:  
Kotisivu: www.tpyk.fi


Postiosoite:

Päivi von Kügelgen,
c/o DM-Database Oy,
Piispansilta 19 A 8,
02230 Espoo,
Finland


Yhdistyksen tilinumero:

FI91 5723 8120 2071 94