Tehtaanpuiston yhteiskoulun senioreiden lyhyt historiikki
TPYK:n senioriyhdistys perustettiin varhain, vain 19 vuotta koulun perustamisen jälkeen. Perustava kokous pidettiin 28.5.1953 koululla ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Esko Tanskanen. Muiksi johtokunnan jäseniksi tulivat Ensio Anttila, Salme Saarilahti, Martti Talvela, Seija Haavisto, Rauno Koski, Juha Rihtniemi ja Kaisa Siltanen. Seuraavassa lyhyitä mainintoja yhdistyksen toiminnasta eri vuosina:
- 1954 Suunniteltiin sodissa kaatuneiden entisten oppilaiden muistotaulua, joka paljastettiin 4.12.154. Harkittiin myös stipendirahaston perustamista.
- 1955 Luotiin jäsenkortisto myöhempää matrikkelia varten. Entinen oppilas Marja Merikari-Ketola muovaili ylioppilastyttö- ja poikapatsaan, jotka luovutettiin kevään parhaille ylioppilaille. Yhdistys muisti tällä tavoin lahjakkaita nuoria aina Tehtaanpuiston ja Vuosaaren lukion fuusioon saakka 1990-luvun alkupuolella.
- 1956 Järjestettiin opintoinformaatiota abeille.
- 1957 Suunniteltiin omaa merkkiä. Pyrittiin tehostamaan varainkeruuta ja esitettiin mm. ainaisjäsenmaksua.
- 1958 Järjestettiin joulumyyjäiset.
- 1959 Stipendejä parhaille ylioppilaille. TPYK-päivä esille. Seniorit mukana koulun 25-vuotisjuhlassa.
- 1960-65 Laimean innostuksen takia toiminnassa "lepovuosia".
- 1966 Vilkasta kokoustoimintaa, 22.11 yhdessä teinikunnan kanssa TPYK-päivä.
- 1967 Teatteri-ilta joulun alla.
- 1968 22.11. jälleen TPYK-päivä, jolloin seniorit pitivät myös oppitunteja.
- 1970-luku. Toiminta hiljaista, vuosikokoukset kuitenkin pidettiin.
- 1980-luvun lopulla useat seniorit osallistuivat koulun historiikin markkinointi- ym. tehtäviin.
- 1990-luku. Senioritoiminnan uusi vahva elpyminen. 60-vuotisjuhlien (1994) jälkeen järjestäytyminen ja monien tapahtumien suunnittelu. Vaikuttavin projekti oli joulumysteerion renesanssi muiden hankkeiden ohella. Joulumysteerio esitettiin 25-vuoden tauon jälkeen joulukuussa 1996. Saatiin historiikki II valmiiksi koulun 65-vuotisjuhliin.
- 2000-luku. Senioriyhdistys järjestänyt koulun 75v. ja 80v. juhlat.
Tehtaanpuiston yhteiskoulun senioriyhdistys ry säännöt
Martti Ahlström

Puheenjohtaja
Päivi von Kügelgen

Sihteeri
Elise Matsinen

Jäsen
Anna Palmunen

Jäsen
Martti Hintikka

Jäsen
Kiitän luottamuksesta tultuani valituksi Typykän senioriyhdistykseen. Oma taipaleeni Typykässä alkoi v. 1965 ja selvisin ilman luokkakertauksia ylioppilaaksi v. 1973. Kerran oli ehdot saksan kielessä lähellä mutta tuntiaktiivisuus kuulemma pelasti. Jälkikäteen olen monesti todennut, että Typykkä oli monin tavoin erinomainen koulu. Oppilaiden moninaiset perhetaustat loivat rikkaan kouluyhteisön, joka on sittemmin ollut elämässä hyödyllinen kokemus. Olen vuosia seurannut sivusta senioriyhdistyksen toimintaa ja nyt kun kysyttiin mukaan, ei tarvinnut pitkään miettiä.
Ari Enzio Juutilainen

Jäsen
Olen ollut senioreiden toiminnassa jo monessa mukana. Tärkeimpinä pidän koulun logon suunnittelua, mysteerion koko uuden kauden ajan paimen Daavidin roolia ja yhdistyksen tilaisuuksissa eri vuosina laulaen ja soittaen yksin tai yhtyeen kanssa. Voin ilokseni todeta, että tämä yhdessä tekemisen meininki jatkaa sitä jo kouluaikoina ollutta henkeä, kaveruutta, jonkunlaista samankaltaisuutta, kuitenkin jokaisen omaa persoonaa kunnioittaen. Kouluajoistani on 1960-70 luvun taitteesta jääneet mukavat muistot opettajistani, jotka auttoivat monen pulman yli ja ystävistä, joiden kanssa vietämme edelleenkin vuosittain yhteisiä hetkiä. Kiitokset luottamuksesta minua äänestäneille ja näinä korona-viruksen aikoina “Yhdessä tästäkin selvitään”.